Puchacz

Puchacz

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lauantain 26.7. lentelyä ja avioparin väistelyä

Lauantaina tuli taas ajeltua yksi kentänkiertokeikka. Lähdin hinurin perään puolenpäivän jälkeen Juniorilla. Irroitin 420 metrissä ja pienen haparoimisen ja 100m korkeudenpudotuksen jälkeen piti alkaa todella etsimään nostoa tai suunnittelemaan laskua.

Nosto löytyikin kiitotien päältä juuri kriittisellä korkeudella 300m. Alkuun nosto oli n. 0.5m/s, mutta kun kerrankin kärsivällisesti jaksoin roikkua pikkunostossa, alkoi 600m kohdalla nostamaan 1.5m/s ja 700m kohdalla 3m/s. Nousin reiluun 900 metriin, kun nosto kuoli alta ja pilvenpohjat näyttivät lähenevän. Ajelin keskustan päälle hakemaan nostoa n. 0,5m/s laskevassa, mutta ei löytynyt. Vasemmalla kaarrolla kiitotien päälle, mutta en löytänyt enää sitä aikaisempaakaan nostoa, taisi olla kupla jossa vain poikkeuksellisen hyvin pysyin. Erikoista muuten tuossa 300m nousussa 900 metriin oli, että kiitotiellä, odotuspaikka Charlien tasolla oli nousun ajan tuore aviopari kuvattavana... :) Lennonjohto oli kiinni, mutta lennonjohtaja kuitenkin paikalla ja radion päässä. 400 metrin korkeudessa lennonsotkija sanoi jaksolle:"Oscar 773, ilmoita sijainti ja korkeus", siihen napakasti "Oscar seittemänseittemänkolme kiitotien päällä nostossa, 400 metriä" johon sain vastauksen:"Hyvä, kiitotiellä kuvaus käynnissä". Alasvilkaisu vahvisti tosiasian, siellä valkoinen puku lepatti tuulessa. Myöhemmin vielä jaksolla kuului pyyntö Lima Indian rullaamisesta kiitotielle rekvisiitaksi.

Kun nousun jälkeen valuin alaspäin, piti vielä radiolla varmistaa:"Purjelennon maa, 773, vieläkö morsiuspari on kiitotiellä?" Vastaukseksi kuului:"Hetken ovat vielä paikalla, lentoliikenne etusijalla". Tähän kuittasin:"Korkeus 600metriä, ei kiirettä". Kun korkeutta oli 500 metriä, kuului "Lima India vapauttaa kiitotien". Vielä viimeiset epätoivoiset noston etsimiset, mutta 300 metrin korkeudessa ilmoitin myötätuulen radalle 06 ja istutin koneen kiitotielle. Selänpääsyndrooma (jarrut levällään 10 metriin, jarrujen pienennys, loppuveto ja jarrut täysille) oli jo hieman hellittänyt, kun maltoin loppuliu'ussa pitää hieman pienempiä jarruja ja Junior pysähtyi juuri oikealla kohtaa.

Lennon pituudeksi tuli 43 minuuttia, joka on monelle muulle lyhyt räpsy, mutta omalle kohdalleni vielä "ihan hyvä". Vertauksena lupakirjan pari viikkoa sitten saanut pilotti, joka aikoo jo nyt 5 tunnin HC-aikalennolle! Nyt kun termiikkilentäminen alkaa onnistumaan jo takapuolituntumalla (lentoleirin jälkeen olen lentänyt varion audio täysin nollissa, KILY:n Puchaczissa kun ei ole audiota), voin alkaa havittelemaan vähän pidempiä lentoja ja aikanaan sitten matkaakin.


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Selänpää ja muu lentotoiminta

Pienen tauon jälkeen jatketaan kirjoittelua.

Vietin siis kesäkuun viimeisen ja heinäkuun ensimmäisen viikonlopun Selänpäässä matkalentoleirillä. Itselleni leirin tarkoitus ei ollut matkan lentäminen, vaan vintturikelpuutuksen suorittaminen ja ensimmäistä kertaa vieraalta lentopaikalta toimiminen.

Leirin ensimmäisenä viikonloppuna en lentänyt kuin kaksi ensimmäistä koululentoa, sillä paikalla oli monia muita oppilaita, joilla ei taas ollut mahdollista tulla enää seuraavana viikonloppuna paikalle, joten annoin kiireellisempien hoitaa kelpparin alta pois.

Ensimmäiset kaksi lentoonlähtöä meni kyllä vähän sumussa, kiihtyvyys ja nousukulma olivat jotain niin "järkyttävää". Seuraavana viikonloppuna homma alkoi jo sujumaan, ja yhdeksännen lennon ollessa pakkotilanneharjoitus (lanka "poikki"), opettaja totesi onnistuneen laskun jälkeen, että kelpuutuskoulutus hyväksytty.

Kävin ottamassa KILY:n Juniorin ja ei muuta kun mäenlaskuun. Ensimmäisestä vinttauksesta pääsin 200 metrissä jonkinlaiseen kantavaan, joka muuttui hetken kuluttua puolen metrin nostoksi. Tässä roikotin 300 metriin asti, mutta nosto loppui siihen. Uutta ei löytynyt hakemallakaan, joten kone myötätuuleen ja uusi vinttaus. Enpä päässyt sittenkään keliin, mutta laskin vielä kolmannen mäenlaskun ja siitä saunaan.

Aamulla sitten pirteänä ensimmäisellä langalla ilmaan. Ensimmäisen kaarron jälkeen vastavalon suuntaan iski aivan järjetön päänsärky (minullahan ei vieläkään ollut aurinkolaseja). Ei auttanut muuta kuin ilmoittaa myötätuuli ja tulla laskuun. Eipä tullut päänsärystä loppua lääkkeistä huolimatta, joten sunnuntain lentäminen jäi tuohon yhteen räpsyyn.

Kokonaisuudessaan leiri oli todella positiivinen kokemus ja tulen kyllä uudestaankin!

Maanantaina menin sitten iltapäivästä Lappeenrannan kentälle ja keli oli aivan loistavaa! Ajeli miten halusi, koko ajan tuntui nostavan. Mutta taas, vastavaloa kohti ajettaessa iski sama päänsärky! Ai että korpesi tulla korvat paukkuen jarruilla alas, mutta ei ollut paljon vaihtoehtojakaan. Puolen tunnin keikaksi jäi tuo. Samalla tein päätöksen, että en lennä enää kertaakaan ennen kuin on ne aurinkolasit.

Sain onneksi pikatoimitusajalla optikolta silmälasien päälle tulevat lasit, johon vaihdettiin polarisoimattomat linssit. Eilen sunnuntaina pääsin ensimmäistä kertaa ilmaan aurinkolasien kanssa. Keliä ei ollut, turbulenssia ja laskevaa kyllä senkin edestä. Tuuli oli myöskin lähes täysin radan sivuttainen ja puuskissa melko kova. Lento meni kuitenkin hyvin, ja vaikka keliä ei ollutkaan, niin hyvää sivutuuliharjoitusta tuli Juniorilla.

Selänpäästä vinttauksen jälkeen

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pitkästä aikaa lentämässä

 

Eilen, 23.6.2014 tuli käytyä yksinään lentämässä lähes kuukauden tauon jälkeen. Tauolle jäi syyksi ensimmäinen todellinen arviointivirhe ilmassa. Toukokuun loppupuoliskolla lähdin Juniorilla ilmaan. Keli oli haastavampi kuin mikään missä olin ennen Juniorilla ollut. Ylätuulet oli kovia ja pinnassa vallitsi puuskittain kova ristituuli, joka kuitenkin pyöri termiikin vaikutuksessa, eli nostoja oli ja paljon. Taivas täynnä cumuluksia ja uusia kupli joka puolella.

Hinauksessa mentiin melko vuoristorataa todella voimakkaiden laskevien ja nostojen välissä. Irroitin kentän länsipuolelle raviradan päähän nostoon. Nousin hetkessä irroituskorkeudesta 500m 900m:n. Nosto alkoi heiketä ja päätin lähteä kentän pohjoispuolelle Rakuunamäen päälle tuttuun nostokohtaan, jossa oli kehittyvä, tummapohjainen pilvi. Koko matkan laski 1-2 m/s, mutta ei huolettanut koska olin varma nostoon pääsystä. Kun lähdin hakemaan nostoa Rakuunamäen päältä, korkeutta oli n. 700m. Mutta, ei löydy nostoa! Olen jälkeenpäinkin täysin varma, että nostoa siellä oli, mutta en löytänyt sitä mitenkään päin. Nyt korkeutta oli enää 600m ja päätin että kaiken turvallisuuden nimissä on parempi hakeutua ainakin lähemmäksi kiitotie 24:n myötätuuliosaa. Kaarsin nokan osoittamaan suoraan myötätuuliosan alkuun ja työnsin vauhtia, koska olin 2m/s laskevassa. Mutta ylätuuli oli voimistunut erittäin kovaksi. Koneen nopeusmittari näytti muistaakseni 140 km/h, mutta Junior oli käytännössä paikoillaan maahan nähden. Vario booasi ja näytti 3 m/s laskevaa. Käänsin nokan kiitotien suuntaisesti ja päätin lähteä takaisin raviradan nostoon. Polkaisin nokan tuulen suuntaisesti ja kone tuntui olevan lähes poikittain kulkusuuntaansa nähden. Silti painuin Saimaalle päin tuulen työntämänä. Loppujen lopuksi taiteilin koneen "ässämutkilla" raviradan päälle, jossa korkeutta taisi olla enää 400m. Tartuin nostoon ja kiipesin takaisin n. 800 metrin korkeuteen. Tuossa vaiheessa kun korkeutta oli enää 400m eikä noston toimivuudesta ollut täyttä taetta, syke oli varmasti 160:n paremmalla puolella ja hiki virtasi, vaikka ei mikään kuuma päivä ollutkaan. Nosto oli hyvin laaja ja riitti, kun ajeli sinne päin. Lähes kokonaan nopeudesta ja asennosta riippumatta nosti 4m/s. Hinauspilottimme nyki juuri kaksipaikkaistamme taivaalle ja näki minun ajelevan poispäin nostosta, myötätuuliosalle. Hän totesikin radiolla, että jää nyt hyvä mies nostoon. Totesin että aikataulut ei anna periksi, pitää lähteä laskuun. Juniorilla oli vielä lisäksi varaus toiselle pilotille, jolle olin luvannut että tulen laskuun ennen kuin hinaukset loppuvat.


Ajelin siis kohti myötätuuliosaa. Kaksi moottorikonetta Malmilta pärähti TMA:n rajan lähelle. Ilmoittelinkin näille, että purjekone 773 suunnittelemassa laskua. Tässä vaiheessa tuli taas arviointi- ja/tai ajatusvirhe. Olisi pitänyt ymmärtää, että kun lähellä oli noin voimakas nosto, on laskevankin löydyttävä jostain läheltä. Kun korkeutta oli vielä 800m, päätin että teen muutaman odotuskaarron jossa pudottelen korkeuksia ennen myötätuulelle siirtymistä. Siitähän se laskeva löytyi, heti kentän lounaisesta nurkasta, kun olin alkanut kaarron. Varion neula vääntyi lähes ympäri ja surullisen kuuloinen "booooooooo" täytti kabiinin. Korkeusmittari valui alaspäin silmissä ja kun koneen nokka oli juuri 180 astetta väärässä suunnassa, korkeusmittari näytti 300 metriä, tässä vaiheessa kyllä korvat paukkui. Tein jyrkän kaarron ympäri ja ilmoitin myötätuuliosan. Olin vasta myötätuulen alussa, kun korkeusmittarissa oli n. 200 metriä ja laskeva tiputti konetta 4m/s vauhdilla. Asemarakennuksen päällä oli vauhtia 140km/h ja korkeutta 150m. Päätin, jälkeenpäin ajatellen onneksi, lyhentää laskukierroksen, sillä muuten en pääsisi enää kaartamaan kiitotielle. Kaarsin hyvin jyrkästi Junnun kiitotien suuntaiseksi ja avasin lentojarrut. Sitten polkaisin nokan tuulen suuntaan vasemmalle ja tulin melko voimakkain jarruin vähän reilu 100km/h vauhdilla lähelle kentän pintaan. Nyt enää loppuveto, kone suoraksi ja istuttaminen. Kone istui melko nätisti kiitotiehen ja alkoi maakiito. Kaiken jännittämisen lomassa unohdin vetää konetta ja nokkahan siinä vähän pussasi maata. Hinauspilotti oli juuri laskussa ja muistutti radiolla vedon pitämisestä. Koneelle ei onneksi mitään vauriota tullut.

Tästä säikähtäneenä sitten lentäminen jäi, kun odottelin rauhallista keliä, mitä ei kolmeen viikkoon oikeastaan ollut, silloin kun oli hinauksiin mahdollisuus. Kävin yhden lennon välissä opettajan kanssa Puchaczilla, joka totesi lentämisen tasoni olevan täysin riittävä, että eikun puikkoihin vaan.

Eilen sitten tuulet olivat tyyniä ja ihan pientä nostoakin löytyi. Junnulla oli varaus klo 12.00 ja lisäksi purjelento-oppilaamme oli halukas lentämään tyypit Junnuun. Päätin, että nyt menen sitten vaikka Puchaczilla. Menin Puhkulla ja kyllähän se hyvin meni! :) Pientä nostoa löytyi, mutta en jäänyt Puhkulla siihen kiinni. Vähän aikaa maisemien katselua ja sitten oli korkeutta 350m. Päätin, että nyt lähden ainakin ajoissa kierrokseen, laskettelen jarruilla sitten myötätuulessa. Kierros ja lasku onnistui todella hyvin.

Seuraavaksi sitten lentämistä on tiedossa Selänpään lentoleirillä, jossa aion kartuttaa mahdollisimman paljon kokemusta peruslentämiseen ja hoitaa samalla vintturikelpparin. Töiden takia en voi olla siellä kuin molemmat viikonloput, mutta siinä ehtinee lentämään jo riittävästi. Ensi vuonna pitää järjestellä lomat niin että pääsen koko viikoksi sinne.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kauden 2014 avaus

Kausi 2014 avattu omalta osaltani virallisesti eilen klo 16.25!

Eli ensimmäinen yksinlento keväältä takana, Juniorilla. Lento itsessään meni hyvin, ehkä teknisesti paremmin kuin mikään aiempi. Nostoon keskityksessä oli vähän haparoimista mutta kiipesin kyllä vähän ylöspäin. Tuolla lennolla oli suurempi merkitys siinä, että lensin. Mietin pitkään kentänlaidassa lähtemistä ja katselin kateellisena kun muut lentelivät.

Aiemmin päivästä kävin vielä kertaalleen opettajan kanssa (eri opettaja kuin kevätkertauksella) Puhkulla pyörimässä. Se lento jos mikä meni pieleen, taas tuli tunne kuin kaikki olisi unohtunut. Kevätkertauksella kun taas tuntui että kaikki sujui niin kuin kuuluikin. Opettajan lennon jälkeinen kommentti kuitenkin oli, että ihan hyvin voin lentää itsekseni.

Aikani arvottuani radiosta kuului Juniorin ilmoitus myötätuuliosasta ja hinurimme kysyi kuppilassa, että eikös se tuo 773 ollut millä sinä lennät seuraavaksi? Sekunnin mietin ja totesin, että kyllä se on joo, mennään vaan.

Tuuli puhalsi hieman vinoon kiitotiestä, mutta en antanut sen haitata. Ei tämä ensimmäinen sivutuulistartti ole. Heti kun Junnu lähti kellumaan, poljin varovasti nokkaa tuulta kohti ja huomasin että tämähän menee juuri niin kuin kuuluukin! :)

Kävin pyörimässä raviradan ja keskustan päällä. Löysin nostoja, mutta keskittämisessä tuli ongelma. Hahmotin kyllä noston keskikohdan, mutta onnistuin silti ajelemaan tyylikkäästi aina sivuun ja jouduin laskevan puolelle. Lopulta korkeutta oli 300 metriä, ilmoitus radioon myötätuuliosasta ja laskua sorvaamaan. Tuulen suunta pinnassa oli pysynyt lähes samassa, ja taas poljin nokkaa tuulta kohti. Kevyin jarruin lähelle kentän pintaa, loppuveto ja Junnu istui nätisti kenttään. Sitten kun vielä maakiito onnistui vanhaan malliin, olo oli huojentuneempi lennon jälkeen kuin koskaan aiemmin. Ei missään nimessä sillä tavalla huojentuneempi, että olisin pelännyt neuroottisesti jonkun menevän pieleen. Jos olisin pelännyt, en olisi lähtenyt lennolle. Tiesin kyllä tarkalleen pystyväni lentämään turvallisesti ja eilinen päivä vahvisti tätä vielä entisestään. Nyt alkaa olemaan vihdoin aika keskittyä todella termiikkilentämiseen ja ehkä aikanaan sitten matkalentoihin, kun päällikkötiimaa on tarpeeksi.

Jos kelit suosivat, toiminta jatkuu alkavan viikon aikana.








keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Omalta osaltani kausi käynnistyi eilen kevättarkkarilla. Alun perin tarkoitus oli lentää kevättarkkari jo viikonloppuna, mutta kelin epävakaisuuden (kuurot piirittivät kenttää koko lentopäivän ajan) jätin menemättä koska halusin päästä termiikkiin kiinni jotta saisin saisin tuntumaa lentämiseen mahdollisimman paljon takaisin. Jännitys ennen lentoonlähtöä oli jostain syystä todella korkealla. Kentänpinnassa lämpötila oli 4 celsiusta, mutta jännityksen aiheuttamana minusta tuntui kuin olisi saunan lauteilla istunut.

Tutun kaavan mukaan lähdettiin työntämään opettajan kanssa konetta odotukseen. Opettaja lähti tottumuksesta työntämään konetta odotuspaikalle Charlie, eli normaalille kiitotie 24:n odotuspaikalle. Tuuli kävi kuitenkin selvästi kiitotien 06 vastaisesti. Minä tuppisuuna olin tietenkin kiltisti kommentoimatta opettajan valintaa :lol: Rahtiplatan (kerhoplatan ja Charlien välissä) kohdalla hän kuitenkin vilkaisi tuulipussia ja myönsi virheensä. Aloin jo valmistautumaan koneen ympärikääntöä takaisin päin vanhalle huoltotielle, jotta pääsemme starttaamaan 06:lta. Hannu kuitenkin totesi, että eipä tässä mitään, tehdään myötätuulistartti, sen verran heikkoa on tuuli :shock: Itsehän en ole ikinä startannut myötätuuleen ja nyt alkoi todella jännittämään. Työnnettiin siis kone loppuun asti odotuspaikalle. Seuraava ongelma iski kun purjelentokurssilaista, joka oli myös tulossa lentämään, ei näkynyt eikä kuulunut. Hannu totesi normaaliin rauhalliseen tapaansa:"Sittenhä myö startataan siipi maassa jos ei kaveria näy". Nyt ei tullut enää sanaa suusta ulos... :mrgreen: Kaikki kuitenkin kääntyi minun kannaltani paremmaksi, siipimies saapuikin paikalle ja koekäytön jälkeen hinuri totesi että lähdetään 06:lta, työnnetään Puhku Charliesta takaisinpäin lähtöpaikalle.

Kone oli kiitotien suuntaisesti, tuuli melko rauhallinen ja kuomu kiinni, lentoonlähtötarkastus tehty. Köysi kireellä radiosta kuului tuttu ilmoitus "Lappeenrannan liikenne, Oscar Lima India suorittaa lentoonlähdön kiitotie 06 hinaukseen". Tuo oli nyt siis se kohta kun jännitys oli (asteikolla 1-10) n. 12. Mutta heti, kun kone oli liikkeellä, huomasin että tämähän sujuu ihan vanhaan mallliin! :o Ei turhaan muut sanoneet, että lentäminen on verrattavissa polkupyörällä ajoon. Kun sen kerran oppii, ei sitä kovin helpolla unohda. Pieni veto päällä, Puhku nousi pääpyörälle ja ajastaan kellumaan muutaman metrin korkeuteen. Hinaus meni ihan kuin ennenkin. Irroituksen jälkeen oli pientä hapuilua nokan asennon kanssa, mutta ei mitään maata kaatavaa. Lentelin normaalikaartoja oikealle ja vasemmalle ja hieman vaaputeltiin. Parin kymmenen minuutin jälkeen totesin, että mie taisin ajaa kaikkien nostojen vierestä, kun en päässyt kuin muutamaan metriseen hetkeksi kiinni. Korkeutta 250 metriä ja kääntö myötätuuliosalle. Radioon tutut ilmoitukset ja perusosan kautta finaaliin. Lasku onnistui ihan ok, maakosketus oli ehkä hieman normaalia kovempi. Laskun jälkeen opettaja totesi, että hyvin meni, lentotaito riittävä omatoimiseen lentämiseen.

Laskun jälkeen fiilis oli parempi mitä aikoihin! :) Tiedän, että nämä ovat pieniä juttuja konkareille, mutta minulle merkitys oli todella suuri, kun koko talven jännitin että mitenhän se ensimmäinen lento talven jälkeen nyt sujuukaan... :roll:

Lappeenrantaan on luvattu koko loppuviikoksi pelkkää vesisadetta, eli ensi viikolle menee seuraava kerta. Vielä olen sitä mieltä, että käyn yhden vedon lentämässä opettajan kanssa, sitten voisin siirtyä takaisin Junnulla lentämiseen.

Palaamisiin!
Terve!

Kirjoitellaan tänne pitkästä aikaa.

Lentotoiminnassa, niin maalla kuin ilmassa, on nyt luonnollisesti ollut melko hiljaista. Syksyllä lupakirjan saannin jälkeen kävin yhden pikaisen vedon vetämässä Junnulla. Kaikki meni jo totutusti enkä mitään häslinkiä saanut aikaan. Keliä ei ollut, mutta kun vielä viimeiset päivät ennen myrskyjen alkua antoivat mahdollisuuden lentää, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Kelit kehittyivät kyllä vielä tämän jälkeen, sillä meidän viimeinenkin kesän kurssilainen sai lupakirjan marraskuun puolella! Itsellä tämä valitettava realiteetti, työnteko, imaisi kaiken pienenkin mahdollisuuden lentämiseen.

Huoltotoimintaan en ole vielä osallistunut. Kerhon ASW:ssä on muutamia pikkuhommia hoidettavana ja "jotain tartteis tehä". Onneksi töistä tulee nyt höllää melko paljon ja pystyy keskittymään paljon enemmän tähänkin asiaan. Onneksi kaveriksi ja mentoriksi huoltoon on tulossa ex-oululainen J. Asikkala. Saattaa jäädä jotain muistiin 8)

Kerhon yleiskokouksessa syksyllä minut valittiin hallituksen varajäseneksi, joten "pääsen" hoitamaan yleiset juoksevat hommat ja kokouksissa sihteerin tehtävät. Nämä hommat tunnetusti ovat niitä että se kuka suostuu niin pääsee kyllä tekemään, jonoa ei ole :mrgreen: Nämä hommat otin vastaan, kun erikseen kysyttiin ja olen aina suhtautunut vapaaehtoiseen yhdistystoimintaan positiivisesti.

Suomen talven huono suhdanne jatkuu Kaakossa silmänkantamattomiin. Nollakeliä ja vesisadetta. Toivokaamme siis aikaista kevättä termiikkeineen! Tätä menoa kun jatkuu muutama vuosi lentokelin kannalta positiiviseen suuntaan, on meillä ympärivuotinen lentokausi... :idea:
Terve kaikille!

Nyt on fiilis sata!

Lainaa:
Tarkastettava ON osoittanut hyväksyttävää tietopuolista tuntemusta ja lentotaitoa sekä menetelmien hallintaa. Esitän, että tarkastetulle MYÖNNETÄÄN purjelentäjän lupakirja.


Eli tarkastuslento meni eilen läpi ja (yllättäen) melko hyvin arvosanoin. Lauantainen koulutarkastuslento taas meni aivan totaalisen pieleen. Tuntui kun kaikki olisi unohtunut yhtäkkiä kun opettaja tuli takaosastolle.

Jännitti enemmän kuin varmaan koskaan tuo eilinen tarkastuslento. Tietopuolisessa kuulustelussa en muistanut onko turva-alue kiitotiestä 30m vai 60m, hinauksessa oli pientä asentovirhettä ja ajattelin jo, että kohta takaa kuuluu H. Nokelaisen rauhallinen ääni:"Eiköhän tämä ollut tässä, ensi kerralla uusiksi", mutta kaikeksi ilokseni laskun jälkeen hän totesi:"Nyt saa lopettaa jännittämisen, lentokoe on hyväksytty". Omaksi, jopa pieneksi yllätyksekseni, liikehdintäharjoitukset sujuivat kuin James Bondissa ja aiemmin haasteelliseksi kokemani jyrkkä kaarto myös (tästä tuli jopa kehuja). Tietopuolinen kuulustelu lennon jälkeen onnistui ja sitten päästiinkin jo tekemään paperihommat alta pois.

Täällä Lappeenrannassa kesä vaikuttaa vielä jatkuvan, vaikka tällä viikolla kelit hieman viilenevätkin. Jos siis oikein tuuri käy, ehdin vielä käydä lennon tai kaksi lentämässä tuoreella lupakirjalla.

Palataan!

-Tero
Nonniin,

eilen lensin 4 mäenlaskua Juniorilla ja nyt keikkoja on takana 49 kpl. Alustavasti lauantaille tai sunnuntaille sovimme kertauslennon opettajan kanssa ja mahdollisuuksien mukaan lupakirjatarkastuksen. Fiilis on aivan mahtava! :)

Junnulla keikat menivät jo totutun kaavan mukaisesti: varjo selkään, koneeseen, lentoonlähtötarkastus, trimmi asentoon 3 ja ei muuta kuin roikkumaan hinauskoneen perään. Ihan auringonlaskun loppumetreille lensin (tulin laskuun niin sopivissa ajoin, että yhden hinauksen jos olisi vielä ottanut niin olisi katsottu yön vallitsevan) ja näkymät olivat aivan upeita. Tätä tunnetta kun ei voi paremmin sanoin kuvailla.

Nyt, kun kurssi alkaa vedellä viimeisiään ja tosiaan ihan kohtajust pääsee lupakirjatarkastukseen, täytyy sanoa että en olisi millään voinut uskoa n. 20 lentokerran jälkeen, että minusta pilottia tulee. Nyt voin kuitenkin itsevarmana todeta osaavani lentää purjekonetta turvallisesti. Missään nimessä en hyvin, enkä puhtaasti, mutta saan koneen ilmaan ja laskuun turvallisesti ja saan tarvittaessa termiikin löytyessä korkeuttakin kelattua. Tästähän se kehitys vasta alkaa ja toivon tosiaan että itsevarmuudelleni on jotain katetta.

Eli ihan pienenä rohkaisun sanana muille, esim. ensi keväänä lupakirjakurssille lähteville voin todeta, että vaikka kuinka turhauttaisi kurssin kesken, niin se on aivan normaalia. Yhtäkkiä huomaat - kuten minun lisäksi meidän muutkin kurssilaiset - että ei se nyt ihan niin vaikeaa ole. Itsehän huomasin tämän vasta välitarkkarissa. Siitä eteenpäin lentäminen on oikeasti yhtä juhlaa, eikä pois haluaisi kuin pakon edessä :wink:

Myös, jos kerhollasi on mahdollista tyyppikouluttaa kurssin aikana yksipaikkaiseen, suosittelen. Vaikka hieman jännittikin siirtyä nokkapyöräkoneesta kannuspyöräiseen, kyllä se kaiken sen arvoista on :) Nyt vain odottelen tosiaan, että saan tiimaa ja kertoja sen verran että pääsen tutustumaan LS4:n ja aikanaan ASW:n.

Eli toivotaan lempeitä tuulia ja kovaa termiikkiä vielä syksyn viimeisille vedoille - ties sitä vaikka kausi jatkuisi vielä hieman pidemmälle. Joka tapauksessa odotan innolla myös talvea, meidän Puchaczille tulee 3000h huolto ja tarkastus.

-Tero
Tervepä taas!

Pientä päivittelyä.

Nyt yksinlentoja on takana 7 (yhden lennon välissä lensin opettajan kanssa, sivutuuli oli sekä minun, että opettajien mukaan hieman liian rajua). Yhtä laskua lukuunottamatta kaikki on mennyt ainakin siedettävästi. Neljännellä yksinlennolla Puchazin kanssa maakosketuksen jälkeen kone hypähtikin takaisin ilmaan ja pompin kolme kertaa radan pintaan. Täysin alkeellinen virhe, kun en heti kosketuksen jälkeen ehtinyt läväyttää jarruja auki. Vaurioita ei kuitenkaan koettu muualle kuin pilotin itsetuntoon ja lennot jatkuivat normaalisti heti perään.

Toissapäivänä lensin tyypit kerhomme SZD-51-1 Junioriin - "vähän" eri maata kuin Puchacz. Monella tapaa helpompi laite lentää kuin Puchacz, mutta huomattavasti herkempi. Ensimmäinen hinaus meni vähän vuoristoradassa, mutta sitten totuin ohjainherkkyyteen ja aloin nauttia laitteella lentämisestä. Tämä kokemus tuo taas huomattavasti uutta pontta harrastukseen, enkä malta odottaa että saan lentokertoja ja tunteja Junnulla sen verran että pääsee lentämään LS4-tyypit ja myöhemmin vielä ASW:n. Lisäkokemuksina Junnusta jäi mieleen helppo lentoonlähtö - oikein trimmattuna kun nousee omin avuin siivilleen.

Tänä iltana ohjelmassa muutama mäenlaskukeikka. Kohtapuoliin alankin jo olemaan lupakirjatarkkarivaiheessa.

-Tero
Terve kaikille!

Nyt sitä on keretty taas keräämään tiimaa, ja ensimmäinen yksinlento on takana! :o Lentokertoja tällä hetkellä 38. Yksinlento tapahtui eilen sunnuntaina. Välitarkkari meni komeasti läpi ja opettajan "painostuksesta" lähdin samoilla lämmöillä yksinään heti välitarkkarin jälkeen. Jälkeenpäin ajateltuna näin päin parempi, sillä jos olisin jäänyt arpomaan hetkeksikin kentän laitaan, en olisi varmastikaan lentänyt eilen yksin. Lento kokonaisuudessaan meni jopa minusta hyvin, samaa mieltä olivat opettajat ja kurssitoverit. Alkuun oli tietenkin pieni totutteleminen kevyeeseen ja nokkapainoiseen koneeseen, kun opettaja ei enää takana istunutkaan. Puchacz nousi odotettua nopeammin kellumaan, mutta rauhallisesti kun otti ja antoi hinauskoneen nousta rauhassa, loppu olikin silkkaa hymyilyä. Nostoon pääsin kiinni, vaikkakin keli oli vasta aukeamassa ja termiikki irtosi melko kapeissa kuplissa kalkkilouhouksen päältä. Joka tapauksessa, irroitus 500m ja hurjat 100m omaa nousua. 17 minuutin jälkeen korkeudet alkoivat olla lähempänä 300m ja ei muuta kuin kone kiitotien suuntaisesti, lähestymisnopeus kohdalleen ja radioon ilmoitus "Lappeenrannan liikenne, OH-772 vasen myötätuuli kiitotie 24". Lasku meni mielestäni jopa paremmin kuin kertaakaan opettajan kanssa. Muutaman metrin aikaisemmin kun olisin saanut koneen pysähtymään (Puchaczin pyöräjarru ei ole kummoinen).

Hyvästä kokemuksesta intoutuneena lähdin vielä toiselle vedolle. Nyt osasin jo odottaa koneen nousevan nopeammin yksi päällä (järjellä ajateltuna täysin looginen juttu, mutta minkäs teet :D ) ja hinaus lähti sekä omasta, että hinauslentäjän mielestä hyvin. Hieman asentovirhettä jouduin hinauksen aikana korjaamaan, mutta ei mitään vakavaa. Nautin täysin rinnoin lentämisestä, mutta tällä kertaa en onnistunut löytämään kuin hyvin heikkoa nostoa, hieman kalkkilouhoksen eteläpuolelta, kentän viereltä. Itsehän olin varma nostosta Rakuunamäen päällä (tummapohjainen pilvi tutussa nostokohdassa), mutta aikani kaarreltuani hakemassa, mitään ei löytynyt. Maassa oleva opettaja totesti:"772, sinuna ottaisin oikean kaarron ja lähtisin louhoksen päälle hakemaan nostoa." Suurimman osan aikaa roikottelin kantavassa. Lento oli täsmälleen saman pituinen kuin ensimmäinenkin, 17 minuuttia. Adrenaliinihumalassa radioon "Lappeenrannan liikenne, O-772 oik... eikun vasen myötätuuli nolla... eikun kaksneljä" :mrgreen: Ja taas, lasku meni muutaman metrin pitkäksi. Pistetään sen piikkiin, että normaalisti EFLP:llä tuulee kiitotien 06 vastaisesti ja suurin osa koululennoista on lennetty 06:lta.

Kaiken kaikkiaan, epäilin vielä viime hetkille lentotaitojani, mutta viimeistään välitarkkari varmisti, että on sitä jotain jo päähän jäänytkin ja yksinlennot olivat semmoista huumaa ettei toisista väliä! Tästä on hyvä jatkaa. Malttaisi vaan odotella kelipäiviä... :wink:

Palataan!
Ja taas jatkuu, lentotoiminnassa pieni tauko. Meiltä puuttuu vaan yksi aspekti että päästään taivaille, hinauslentäjä... :D

Toissa viikon lauantaina siis oli toistaiseksi viimeisimmät lennot. Nyt lentokertoja 17 ja tiimaa reilut kuusi tuntia. Simulaattorilentämisestä oli todellakin hyötyä, yliohjaaminen väheni (vaikka sitä edelleen onkin) ja pysyin hinauskoneen perässä ilman mitään katastrofaalisia ongelmia. Kaksi kurssilaista lentivät jo välitarkkarit, ja hienostihan ne menivät läpi. Vääjäämättä se itselläkin lähenee. Eikä edes jännitä...

Toivonmukaan viikonloppuna päästäisiin jatkamaan jo lentoja. Minulla ainakin kun tuppaa helposti käymään niin, että kun taukoa tulee niin ensimmäiset yksi tai kaksi lentoa menee ihan puhallellessa ja uudelleen opettelussa. Kunpa olisikin onnellinen, työtön lottovoittaja niin voisi päivät pitkät lennellä. Reaaliteetti kuitenkin on se, että töissä joutuu nuhraamaan 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa ja välillä viikonloputkin. No, vielä on onneksi reservissä 2 lomaviikkoa, jotka voisi sijoittaa tuonne elokuulle ja tuhlata mahdollisimman tehokkaasti kentällä.

Mutta indeed, jännitys alkaa pikkuhiljaa vaihtumaan silkkaan innostukseen ja hinkuun päästä ilmaan. Sekös huojentaa, ensimmäiset fiilikset kun olivat jotain aivan muuta. Keräillään tässä nyt sitten kuppilatiimaa kunnes hinauslentäjä saadaan.

Terveisin,

nimim. Lupakirjatavoite 2021.
Jatketaan "pienen" tauon jälkeen kirjoittelua. LIAS 2013, kesälomareissu ja työkiireet ovat hiljentäneet tahtia kirjoittamiselle (ja myös lentämiselle). Lentoja on takana nyt 12 kpl, tiimaa muistaakseni vajaa pari tuntia (lentopäiväkirjaa en muistanut tarkistaa).

Lappeenrannassa on muun Suomen tapaan viime aikoina kärsitty erittäin mieltäkohottavista, tuskallisista helteistä jotka ovat myös luonnollisesti aiheuttaneet purjelentoon sopivien kelien vähenemisen. Tiistaina 25.6. pääsin kuitenkin pitkästä aikaa taivahille, hinaus- ja laskuharjoitteluun.

Konehan pysyy hinauksessa vakaana kuin epilepsiakohtauksen saanut. Eli ongelmakohtana minulla on edelleen melkoisissa määrin yliohjaus. Hauskaa, kun kyllä sen tiedostan koko ajan että ohjaan liikaa ja silti kabiinissa on hinauksen aikana käsiä enemmän kun ralliautossa. Ilmassa omin voimin kyllä sitten jo pysytään, kun saadaan nopeudet matkanopeuksille. Pientä harjoittelua kaarrossa vielä kieltämättä on, kaarron aikana nopeudet putoavat liikaa. En hahmota vieläkään kunnolla nokan asentoa kaarrossa ja kuvittelen sen kokoajan olevan liian alhaalla, vaikka näin ei ole. Ihan opettajalle ilmoittamatta ei kuitenkaan tekisi mieli syöksykierreharjoittelua aloittaa... :wink: Laskuissa ongelmia tuottaa vielä koneen saaminen linjaan kiitotien kanssa sekä oikean liukukulman löytyminen. No, tätä vartenhan sitä kurssilla ollaan... :)

Pienen lentomäärän takia hommasin lainaksi Saitekin X45 joystickin, throttle leverin (jota kylläkin käytän lentojarruna) ja Silent Wings simulaattorin. Nyt muutaman illan pelailleena olen alkanut hahmottamaan selkeästi paremmin lennon aikana tekemäni virheet ja etenkin sen, miten ne korjataan. Kaikille purjelento-oppilaille (ja tottakai kokeneillekin) suosittelen ehdottomasti simulaattorilentämistä varsinaisen lentämisen ohessa. Seuraavan lentokerran jälkeen voin jo raportoida, onko simulentämisestä ollut konkreettista hyötyä. Vielä kun saan aikaiseksi, ostan TrackIR-laitteen, joka on siis IR-tunnistin joka lukee pään asentoja ja liikuttaa pelin kameraa niiden mukaisesti. Tämän koen olevan melkein pakollinen varuste, sillä koneen kuljettaminen oikein laskukierroksessa vaatii aina satunnaisesti sitä, että näkisi sen kiitotien... :twisted: Nyt kameraa ohjailen joystickin nappulalla, mikä on vähintään surkeaa.

Kuulumisiin!
Pääsin vihdoin eilen purjekoneen kyytiin ja ohjaimiin ensimmäisen lentotunnin merkeissä.

Keli oli ammattilaisten mukaan "haasteellinen", eli rajuja kenttää risteäviä tuulia (puuskissa 12 m/s). Varmasti näin olikin, ainakin koulutustarkoituksiin. Kaksi vetoa vedettiin ja hieman reilu tunti tiimaa kerättiin. Yllätyin ensimmäisen lennon kohdalla siitä, kuinka vähän jännitti tai pelotti. Leko-hinaus tuntui ilkeimmältä kohdalta ensimmäisen lennon kohdalla, mutta toisellakin jo osasi varautua siihen ryskytykseen ja poukkoiluun joten sekään ei enää pahalta tuntunut (nimim. joskus aikanaan vintturistartteja odotellen... :roll: ). Ensimmäinen keikka oli samalla koko päivän ensimmäinen joten WT9 Dynamic hinasi meidät 1000m korkeuteen, jossa irroitettiin. Korkeahko irroituskorkeus johtui siitä, että ensimmäinen keikka ei menisi ihan mäenlaskuksi, sillä nostoista ei ollut mitään arvioita. Yllätyin itse siitä, miten paljon meno rauhottui heti, kun köysi irroitettiin ja osasin itsekin olla jo sen verran vapautuneempi, että sain jopa sanan suusta ulos :mrgreen: Muutama kapea 2 m/s nosto löydettiin, mutta puolen tunnin jälkeen lähdettiin laskukierrokseen, jotta muiden ei tarvitsisi istuskella maassa "kuin olisivat lentoon lähdössä". Omaa nousua tuli 150 m.

Toisella lentokerralla omaa nousua saatiin jo 400m (450m irroitus, 850m maksimikorkeus). Ilmassa sai kokeilla rauhassa ohjainten vaikutuksia koneen toimintaan ja tämä kuuluisa "yliohjaaminen" tuli minunkin kohdalla varsin toteen. En vain voinut olla vispaamatta ohjaimia kokoajan, kun tuntui että kone meni luisussa tai oli kallellaan, vaikka näin ei edes joka kerta ollut. Nousuissa ja laskuissa seurasin kädet ja jalat ohjaimilla miten opettaja toi koneen todella hienosti alas vaikka sivutuulet tuntuivat koneessa melkoisen huimilta.

Eli summa summarum, jännitti paljon vähemmän kuin osasin odottaa ja sain paljon ymmärrystä purjelentokoneen toiminnasta hinauksessa, termiikissä ja laskussa. Fiilis siitä, kuinka paljon on vielä oikeasti opittavaa, vähintään tuplaantui. Teoriat saavat lentämisen vaikuttamaan helpolta... :mrgreen:

Seuraavan kerran taivahilla ollaan lauantaina ja sunnuntaina kelien niin salliessa. Toivonmukaan opit jäävät päähän. Sainpahan ainakin makua kuinka paljon sitä opittavaa todellakin on :)
Terve kaikille,

Toivonmukaan näistä teksteistä apua saavat "sitten joskus" harrastusta aloittavat tai sitä miettivät.

Olen siis 22-vuotiaana aloittamassa 23.3.2013 purjelentokurssia Lappeenrannan Ilmailuyhdistyksellä (mikä itseasiassa vaikuttaa melko myöhäiseltä ajankohdalta kun olen muiden tarinoita lukenut). Haaveissa tämän harrastuksen, oikeastaan alunperin moottorilla lentämisen joka nyt vuoden aikana on hiljalleen kääntynyt purjelentopuoleen häpeilemättä kustannussyistä, aloitus on ollut jo ainakin kolme vuotta.

Olen pyörinyt kentällä omasta halusta (ja joskus myös haluttomuudesta) suhteellisen paljon viimeisen kolmen vuoden aikana ja osallistunut yhdistystoimintaan kerhoon kuitenkaan kuulumatta. Kyydissäistuminen on jäänyt näiltä osin vain moottorikoneisiin.

Kävin 17.3.2013 purjelentokurssin infotilaisuudessa LIY:n hallilla. Silloin vielä oli puhtaasti mielessä ainoastaan tutustuminen harrastukseen ja ehkä tutustumiskurssihalukkuuden ilmoittaminen. Siinä pienen luennon ja kone-esittelyiden ja purjeilla lentävien kavereiden hehkutuksessa päätin repäistä ja alkaa kerralla lupakirjaan tähtäävän koulutuksen.

Epäröintiä olen ehtinyt kokea moneen otteeseen tässä vajaan viikon sisällä - mitä jos minusta ei olekaan siihen? Moottorikoneiden kyydissä en ole ikinä fyysistä pahoinvointia kokenut, mutta esimerkiksi rajut ohjausliikkeet saavat aikaan tunteita, että olisinpa maanpinnalla jo. Nämä kuitenkin menevät yleensä nopeasti ohi ja tasaisella lennolla rauhallisin kaartein olen jo pitkään osannut nauttia kyytiläisenä olosta.

Kuten siis tosiaan mainittu, ylihuomenna kello 13.00 istun LIY:n luokkatilassa ensimmäisiä teorioita läpi käyden. Sen verran perfektionisti osaan olla aivan kaiken suhteen, että lukaisin jo läpi Purjelentotaito-kirjan (sivuhuom. hienoa että on verkossa vapaassa jakelussa!) - myönnän kuitenkin että syvemmät aerodynaamiikkaan perehtyvät luvut lukaisin puolella mielellä läpi. En siksi, että en niistä olisi kiinnostunut - vaan siksi että nuo on nimenomaan niitä asioita jotka opin kun toinen ihminen (lue: opettaja) kertoo ne minulle. Enemmän käytäntöön liittyvät aiheet, kuten koneen käsittely maalla, hinauksessa ja ilmassa pystyn hahmottamaan lähes yhtä helposti itseopiskeluna kuin toisen opettamanakin.

Alan tänne päivittämään koulutuksen edetessä kuulumisia ja tunteita purjelentokoulutuksen suhteen. Ihan joka tunnin jälkeen en aio päivittää, sitä en itse halua enkä usko että kukaan mukaan niitä jaksaa lukea :wink: Mutta koulutuksen käännekohdissa ja muissa mielenkiintoisissa tapahtumissa kyllä. Päivittäminen on varmasti tiheämpää lentojakson alettua.

Esittäytyminen ja taustat

23-vuotias mies Lappeenrannasta, joka harrastaa purjelentoa ja ajaa volkkarilla. Muuten melko terve.

Tähän blogiin kirjoittelen purjelennosta harrastuksena. Olen tuore lupakirjalainen, pahvi tuli taskuun syksyllä 2013. Ensimmäiset blogitekstit on kopioitu pienin muutoksin purjelentofoorumilta, jossa aloitin tämän kirjoittelun. Paremman julkisen näkyvyyden vuoksi siirryn kirjoittamaan kokemuksista ja mietteistä tänne.